Week 3
Heippa! Viimeviikolla ei tullut päivitystä, koska oli niin paljon muuta tehtävää, mutta nyt pystyn taas kirjoittamaan tänne, kun talollakin on saatu paljon tehtyä. Viime postauksessa taisin kertoa, että revimme keskikerroksesta pahvit pois seinistä ja katosta. Keittiössä, olohuoneessa ja eteisessä pahvien alta paljastui kaunis paneelikatto, jonka päätimme jättää sellaiseksi. Koko keskikerros on siis valmis tältä osalta. Tällä viikolla päätimme siirtyä alakertaan, josta piti purkaa vanha sauna, muuta siellä ei oikeastaan olekaan. Saimmekin jo hieman aloitettua purkamista, seuraavalla kerralla todennäköisesti saamme alakerrankin purettua kokonaan. Alakerran jälkeen alkaa sitten yläkerran siivous. Siellä on todella paljon vanhoja tavaroita, jotka pitää heittää roskiin. Siinä taitaa mennä hieman kauemmin kun näissä muissa kerroksissa. Kun koko talo on sisältä tyhjennetty, sitten alamme miettiä, mikä on seuraava vaihe. Ensikuussa minä joudun tosin pitämään tauon remppaamisesta, kun o